Kanella on asiaa

En ole aikaisemmin kirjoittanut blogiimme mitään. Tytöt ovat perustaneet blogin omasta tahdostaan ja olen vain tyytynyt seurailemaan sivusta ja ottamaan joskus jonkun kuvan, koska ”oikeesti nyt on pakko saada kuvia!”. Olen jonkun aikaa miettinyt, että ehkä minun olisi aika kertoa jotain tästä mielettömästä joukkueesta ja sen valmentamisesta.

Valmennusvuosia on ehtinyt kertyä pian 11. Myönnettäköön, että en ole enää mukana samoista syistä kuin silloin, kun perustettiin Suomen ensimmäinen minitanssijoiden joukkue. Siitä jengistä aloittaneista on muuten mukana enää kaksi tanssijaa. Vai pitäisikö sanoa mielummin, että ovat EDELLEEN mukana. Laji on kehittynyt niin paljon näiden vuosien aikana, etten enää edes muista, että mitähän me harjoiteltiin ensimmäisinä vuosina. Oli se mitä tahansa, ainakin porukka ja toiminta kasvoi hurjaa vauhtia.

Kaikki valmentajat, tai ainakin toivottavasti usea, kokee oman joukkueensa parhaaksi kaikista. Omalla kohdallani tämä ainakin on totta. Vaikka joka vuosi kokoonpano muuttuu enemmän tai vähemmän (terkkuja kaikille, missä ikinä menettekin, tulkaa kylään!), aina kasassa on sellainen joukko urheilijoita, joka motivoi jatkamaan valmentamista. Vanhempien harrastajien voi ajatella muodostavan joukkueen sydämen ja ainakin minulle se, että voin katsoa heidän kehittyvän vuosi vuodelta taitavammaksi, antaa voimaa ja uskoa omaan ja yhteiseen tekemiseen. Sitten uudemmat harrastajat, joista kehityksen näkee ehkä nopeammin, motivoivat viikoittaisessa valmentamisessa. Tästä hyvänä esimerkkinä mieleeni tuli ihanat ja lahjakkaat junioreista nousseet Roosa ja Eevi, jotka ovat tehneet ihan uskomatonta työtä viimeisen yhdeksän kuukauden aikana, ihan uskomaton muutos. Kiitos ahkerat tytöt ja kaikki ne, jotka ovat tehneet töitä heidän kanssaan!

Arvostan erityisesti myös niitä, jotka omien treenien lisäksi valmentavat muita HAC:n tanssijoukkueita ja antavat oman panoksensa ja vapaa-aikansa (käytännössä kaiken), jotta muutkin voivat kokea sitä parasta antia, mitä tämä harrastus voi antaa. Toivottavasti urheilijat ja vanhemmat osaavat arvostaa sitä riittävästi.

Ehkä viime keskiviikon treenit antoi sen viimeisen potkun kirjoittaa tänne. Tiedättekö sen fiiliksen, kun kisaohjelmasta alkaa paljastua kokonaisuutta ja se alkaa hetki hetkeltä näyttää paremmalta? Ja sen, kun samat tytöt, joita olen valmentanut vuosia, aiheuttavat kylmiä väreitä tekemällä vaan yksinkertaisesti niin hyvin? Siihen fiilikseen kannattaa pyrkiä, valmentamisen parhaita puolia.

Elegantsiin on varmaan myös sattunut vaan valikoitumaan hauskimmat ja ihanimmat ihmiset, koska yleensä meidän treeneissä (ainakin itselläni) on myös  aika hauskaa. Liittyykö se sitten siihen, että oma valmentaminen ei aina ole suoraan oppikirjasta vai vaan siihen, että meillä on niin hyvä porukka? Usean kanssa on myös niin pitkä valmennusuhde takana, että se tekee siitä erityistä, niin hyvässä kuin pahassa. Hauskana esimerkkinä tuli mieleen eräs valmennettavani, joka sanoi minulle treeneissä ikimuistoisen kommentin: ”Oikeesti vähänkö se autto, kun jännitin keskivartaloa pirueteissa!” Niin… muistaakseni aloitin siitä jankuttamisen ensimmäisen kerran viisi vuotta sitten… Muistan silloin miettineeni, että olisikohan parempi, jos joku muu tulisi välillä jankuttamaan! J  Matkan varrella on kyllä oppinut valmentamisen lisäksi paljon muutakin, kun on päässyt seuraamaan läheltä valmennettavien kasvua ”pönttöpäistä” (lue: teini-ikäisistä) fiksuiksi ja välittäviksi tyypeiksi.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena taisi olla oikeastaan puhtaasti vaan oman joukkueen ylistäminen. Toivottavasti 10 vuoden päästä voin istua SM-kisojen katsomossa ja todeta, että edelleen tämä joukkue on kultaa. Ja tällä en tarkoita kilpailumenestystä, koska se on murto-osa harrastamista. Tavoitteellisuus on hieno asia, mutta omassa valmentamisessa ajattelen, että ”kaikki tekee yhdessä parhaansa ja se riittää” -ajattelu on parempi (yhtään väheksymättä viimen vuoden SM-pronssia, ai että, kyllä tuntui hyvältä). Kaikille muillekin joukkueille siis iloa, huumoria ja onnistumisia syksyyn! Omalle joukkueelle tiedoksi, että hyvin menee.